sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

HÄPEÄGALLERIA, osa 2 - wiwwasukkia

Ala-asteella keskityimme (taisi olla vitosluokalla) kokonaisen puoli vuotta villasukkien tekoon. Neulomislangaksi jokainen sai kerän 7Veljestä, joka oli tylsän harmaan väristä. En yllättynyt yhtään, kun osa pyysi saada tehdä vauvan villasukat, kun sukuun syntyisi pienokaisia joulun tienoilla (tai sitten olivat vain laiskoja/pelkäsivät haastetta/halusivat tehdä minisukkia, koska ne on söpöjä).

Asiasta kukkaruukkuun, tässä:

 

...Niin. Sellaiset. Vähän väriä tylsään harmaaseen äiteen lankavarastoista. Värit eivät ihan soinnu keskenään, eivätkä näemmä oikein osu edes kohdalleen, mutta siitäpä viis. Itsetehty on kaikista kaunein, kuten sanotaan. Tai kauhein.

Kuvat aukeavat isommiksi klikkailemalla, jos joku tahtoo käydä vilkaisemassa (tuskin).


Kässänopelle tunnustusta siitä, että joutui jatkuvasti olemaan apuna kun ympäri luokkaa kuuluu koko ajan: ”Mitä seuraavaksi?” ”Mitä mie nyt tein väärin?” ”Apua, lanka purkautuu!!” … Opettajan autuutta tosiaankin.

Tässä vaiheessa taisi tulla pienimuotoinen kato käsitöihin. Vasta ammattikorkeassa hoksasin, että voisin taas alkaa neulomaan. Autuaasti olin unohtanut kaiken oppimani, joten ei muuta kuin puikkoa käteen (kunhan jotkut) ja opettelemaan oikein ja nurin neulomista (kiitos youtube ja kutomo)… Koska mummi alkoi tulla vanhaksi, jouluna 2011 keksin neuloa seuraavaksi jouluksi jokaiselle perheen jäsenelle villasukat. Vuosi aikaa, kyllä siinä ajassa ehtii. Tai niin ainakin ajattelin.

Lankavarastostani löytyy vanhaa luonnonvalkoista (nyt jo kellertävämpää) lampaanvillalankaa, joka on karheaa ja kankeaa neulottavaa. Yhdistetään siihen vielä osaamattomuus, mutta polttava halu oppia kantapään kautta neulomista, ja saadaan tämä:


Kyllä, se on sukka. Kankea, miulle ihan liian iso, tönkkö, kantapää on neulottu vahingossa kokonaan nurin kun sekosin suunnissa. Ja tähän yhteen sukkaan meni puoli vuotta.

Tässä vielä lähikuvaa kantapäästä:


Vertailu nykyiseen nostaa kuitenkin hymyn huulille. Edistystä on todellakin havaittavissa, ja nyt ymmärrän jo puikkojen koosta sekä langan paksuudesta ja neulekaavioista jotakin.

Vielä lohdutukseksi ei-niin-vanha (vuosi sitten neulottu), pariton vauvelin söpö ja ihana wiwwasukka, jota aina silloin tällöin käyn silittelemässä. Se kun on vaan niin ihanan pieni <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)